Kuntouttavaa työtoimintaa Oskussa

Kuntouttavaa työtoimintaa Oskussa

Meillä Mentellä Oskun kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvilla on mahdollisuus vahvistaa ja kokeilla omia työ- ja opiskeluvalmiuksia erilaisissa työtehtävissä. Työtehtävät suunnitellaan jokaisen kohdalla yhdessä siten, että ne tukevat omaa hyvinvointia ja päämääriä kohti opiskelu- tai työelämää. Voit osallistua taito- ja taidepajatyöskentelyyn, viestinnän ryhmän työtehtäviin, keittiötyöskentelyyn ja verstaan töihin.

Taito- ja taidepajalla pääset tekemään kädentaidollisia tuotteita myyntiin ja sisustukseemme. Toiminnassa syntyvää taidetta hyödynnämme tilojemme viihtyvyyden lisäämiseen ja kuvituskuvina tuotteissamme ja tiedotteissamme. Verstaallamme fiksataan, tuunataan ja valmistetaan. Tuotteitamme ovat  esimerkiksi halkoteline ja viimeisen päälle linnunpönttö.

Viestinnän ryhmällä työvälineenä on tietokoneita ja muita oheisvempaimia. Niiden avulla suunnittelemme, tutkimme, kokeilemme, harjoittelemme ja kertaamme yhdessä erilaisia tietotekniikan taitoja ja mahdollisuuksia. Ehkä olet saanut menteläisiltä joskus käyntikortin? Sekin on kuntouttavan työtoiminnan käsialaa, suunnittelusta lähtien. Tällä hetkellä työn alla on muun muassa taskukalenteri bullet journal twistillä ja kuntouttavan työtoiminnan esittelyvideo.

Keittiöllämme valmistuu lounas, joka on työpäivän ohessa mahdollista nauttia isolla N:llä 2,50€:n hintaan. Kevään ja kesän aikana huolehdimme myös Joutjärven rannalla sijaitsevan Menten asiakkaiden virkistyskäyttöön tarkoitetun Talasmökin piha-alueiden siisteydestä.

Seuraamme Lahden alueen ajankohtaisia tapahtumia. Olemme kevään ja kuluvan kesän aikana virkistäytyneet muun muassa Lahden satamassa, Lapakistossa ja Kansainvälisillä suurmarkkinoilla. Toukokuussa meidät oli mahdollista bongata kuukausimarkkinoilta, joilla olimme myymässä valmistamiamme tuotteita. Olimme mukana myös Menten teatteriprojektissa Kivi, Paperi, Sakset, jonka bändi on kevään aikana käynyt keikkailemassa Helsingissä Taiteen sulattamolla ja Avain säätiön järjestämässä Kohtaamisen voima -seminaarissa.

Meillä kuntouttavassa työtoiminnassa on mahdollisuus huomioida jokaisen taitoja ja kiinnostuksen kohteita. Työtehtävien ja myyntiin valmistettavien tuotteiden takana onkin usein lukuisia työvaiheita, monenlaista osaamista, ideanikkareita, ratkaistuja pulmia ja muutama antoisa moka. Kuntouttavan työtoiminnan päivät, valmistetut tuotteet ja yhteisömme elävät ja värittyvät jokaisen osallistujan ansiosta. Pidämme sitä täällä Oskussa suurena vahvuutena ja voimavarana!

Jos olet kiinnostunut Oskun kuntouttavasta työtoiminnasta, ole yhteydessä joko kunnan sosiaalipalveluihin tai Työ- ja elinkeinotoimistoon. Nämä tahot arvioivat kuntouttavan työtoiminnan soveltuvuutta kohdallasi sekä auttavat laatimaan aktivointisuunnitelman kuntouttavan työtoiminnan käynnistämiseksi.

Jaa

Etsitkö yhteystietoja?

Yhteystiedot löytyvät täältä

Lähetä viesti

Tähdellä (*) merkatut kentät ovat pakollisia

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.